perjantai 25. marraskuuta 2011

Paino nousee, minä en.

Perjantai-ilta taas. Rankahko jalkoihin kohdistunut kahvakuulaharjoitus takana, samaten kuin Karijoen joulunavaus-tapahtuma. Onneksi ei satanut vettä. En sitten jaksanut sielä kauaa olla, enkä edes ostanut makkaraa. Ei kuulu (virallisen selityksen mukaan) tapoihin. Mutta en ihan oikeasti syönyt makkaraa. Paino nousee, minä en. Olisi pienen itsekurin paikka.

Pohjoisessa Pro-väki on päässyt jo tositoimiin... tai olisi päässyt jos ei tuulisi niin, että maailmancup-avaus olisi siirretty. Täälä ei tunnu talvelta. Huomenaamulla kokeillaan mäkiharjoituksia koulun salissa. Taitaapa kuivua kasaan, mutta meen ainakin itte jos ei muita tule.

Tänään taas hoidin vakuutusasiaa. Sain puhelimessa mäkihyppyasiat tuntevalta vakuutusmyyjältä houkuttelevia hintatietoja. Sain tarjouksenkin, josta en tajunnut "sanaakaan". Oli se kyllä suomeksi, mutta... No, joka tapauksessa hinta oli kolminumeroinen ja alkoi vain ykkösellä. Sellaisen taidan ostaa, jahka soittelen arkena ja kyselen vähän tarkennuksia.

Tämän kaiken kirjoitin nyt, kun tarkoitus oli katella mäen karsintaa Rukalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti