tiistai 17. huhtikuuta 2012

Isompiin mäkiin?

Paarmanninvuorella hyppyrimäen toisella puolen oli taas perinteinen Pääsiäsiskokko, jonne koko kylä ja osin naapureitakin kokoontui. Ite en osallistunut kuin vähän etukäteisjärjestelyihin, mutta poikkesin silti paikan päälläkin.



Surffailin tuossa netissä ja luultavasti löysin kuvia ensivuoden MM-mäistä. En ole asiasta kuitenkaan täysin varma, niin en uskalla niitä alata linkittelemään näkyviin. Mutta kaikki ennakkotiedot ja kuvat oli kyllä keskenään yhteneviä. Kaukana se on, se on ainut asia mikä on varmaa.

Olempa tässä mietiskelly omaa hyppäämistäkin ensitalven lumilla. Ajatustyö on tullut siihe tulokseen, minkä moni on jo tiennyt, että pitäis päästä mäkien koossa seuraavalle askeleelle. Nykyisellään tuo uskallus kun loppuu n. 40 metrin mäkeen. Siihen pitäisi nyt ihan ensiksi saada se 10 metriä lisää. Harjavallassa houkuttelis hyvä K42 kesämäeksi. Sinne vois suunnata kun sielä toiminta alkaa. Ei ole hirmu kaukana, kevyt mäki kiivetä ja just oikian kokoinen. Eli uskalluksen ylärajoilla. Tietenkin ensin voi käydä Vöyrin pikkumäessä, vaikka joillekkin sekin on aika hurja. Myönnän. On se mullekkin :) Saarijärven mäki olis kans suht lähellä mutta jotensakkaan se ei houkuttele... Sielä loppuu kaikki kesken.. keula, muovi, ja jarrutuspaikka. No, kaipa sieltä selviäis mutta ennakkofiilis ei ole hyvä. Tiedä sitte millanen Vuokatin mäki olisi jos sais ajjalliseksi jonku verran hyppyjä Harjavallassa.. Spekulaatiota.. :)

Tässä muuten yksi ja ainut lentokuva ämmämmeistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti