tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulu tulee - lehti ei


Niin vain tuli talvi "etuajassa" - tai pikemminkin normaaliin aikaan. Täys talvikeli näyttäs säilyvän ainakin yli Joulun. Tänään pikkumäkikin korkattiin, kun eka junnu kävi aloittamassa kauden. Torstaina kokeillaan saada enempi lapsia suksille ja varsinainen mäkikoulu sit heti tammikuun alussa käyntiin.

Jokin aika sitten Karijoen Tapparassa päätettiin ettei tänä vuonna julkaista Karijoen joululehtä ollenkaan. Minä olin siihe kirjoittanu jo yhden jutunkin valmiiksi. Mutta demokratia on demokratiaa ja lehti jäi tekemättä. Eipä ole vielä ainakaan isompaa nurinaa kuulunut muualta kuin Kauhajoelta! Jonkinlainen protesti lienee, että eräs taho on laittanut myyntiin vuoden 1987 Karijoen joululehtä ja vieläpä vaatimattomaan 10 euron hintaan!


Ihan toimettomana me ei silti olla oltu. Joululehden sijaan koottiin pienimuotoinen verkkolehti, joka aukeaa alla olevasta linkistä

[ KARIJOEN TAPPARAN JÄSENLEHTI 2012 ]

Sieltä loppuosasta taitaa löytyä raportti MM-kisamatkastani Puolaan.


Kotimatkalla mäeltä kotiin, poikkesin tossa jääkiekkokaukalon laidallakin. Empä omista luistimia, eikä niin väliksikään. Aika hurjaa menoa oli, kun kylän nuoret miehet pelaili tennispallolla. Hyvä liikuntaharrastus!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti