perjantai 7. joulukuuta 2012

Kananlento!

Täällä sitä "taas" ollaan - Taivalkoskella! Tuntuu että olen taas täälä, vaikka edellisestä kerrasta on jo monta vuotta. Matka tänne taittui julkisilla kulkuneivoilla Seinäjoen rautatieasemalta Taivalkosken Shellille. Ihan hyvin toimii kyllä nuokin systeemit! Yksin matkustaessa ihan verraton systeemi.





Eilen, Itsenäisyyspäivänä, ei hypyt (?) menny ihan nappiin. Yksi suoritus, ja ihan kamalalta tuntui. Suurimmat ongelmat oli kypärän sisässä. Se hyppyreeni jäi sitte yhteen laskuun - Kananlentoon. Onneksi fiilistä paransi illalla hotellilla se, että ruokalistalta löytyi samanniminen ruoka-annos ja kaupathan siitä tuli.

Tänään piti mennä uudella asenteella mäkeen. Harjoituksiin meno sai kyllä miettimään vielä kerran, kun jo paljon ennen hyppyreitä varoitettiin puomista! Varoitusta uhmaten hyppäsin silti mäestä.

Hypythän oli jo sitte ihan "perussettiä" multa. Vähiin jäi hypyt silti, kun reisissä ei paukut piisannu hissillä matkustamiseen. Mutta nyt on jo sit kausi edes avattu!

Nyt Saunaan ja iltapalalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti