Vaasan Kalevankisoissa

Kalevankisat on Suomen oma huippukisa. Suomalainen voittaa aina. Ei tarvi selitellä, kaikki ovat samalla viivalla ja parhaat voittaa.


Sellaista se oli Vaasassakin. Sää oli aivan mahtava, ehkä jopa liiankin mahtava. Oma paikkalippu oli pääkatsomossa varjossa, mutta pieni jaloittelu vei jonnekkin kaarrekatsomoon, johon aurinko paistoi täydeltä terältä. Pieni tuulenvire (+1,2 m/s) kuitenkin teki paikallaanolosta lähes siedettävää. Olin jopa ilman paitaa, vaikka aika kalpea olin muiden seassa. Mutta joskushan se ruskettuminenkin pitää aloittaa?


Keväällä törmäsin teräväkieliseen blogikirjoittajaan, joka on Suomen kärkiaitureita. Lueskelin blogia ja pidin asenteesta ja ajatuksista. Mietiskelin, että jos olisin suuri yritysjohtaja, tuota urheiljaa haluaisin tukea. Eikä aikaakaan kun tämä samainen urheilija oli keräämässä tukijoita pitkälle harjoitusleirilleen Amerikkaan. Arvatkaa olinko mukana? Olin tietenkin. Ja "palkaksi" sain hienon paidan, joka kevään ja kesän mittaan olikin muuttunut motivaatiopaidaksi... okei.. muutama kilo on tullut lisää.. mutta kohta ne on poissa... kai?

No, tässä urheilijassa on toivoa, ainakaan nimestä se ei jää kiinni - Noora Toivo. Pääsin seuraamaan 400 aitojen finaalin aitiopaikalta ja Noora nappasi ennätysajallaan kauan jahtaamansa SM-mitalin sijoittumalla pronssille. Jos yleisurheiluasiat kiinnostaa, niin lukaiskaapa Nooran blogia [Lue BLOGI].

Kisoissa tehtiin sitten "suomalaisia tuloksia", niinhän kuuluukin. Turhaan jokaista suoritusta verrata maailmanennätykseen tai "utopistisiin" kauden kärkiaikoihin. Kovatasoisin kisa tietenkin oli se miesten keihäs, joka on niin kulunutta ettei siitä jaksa edes kirjoittaa. Korpela kiskoi kisaennätyksen moukarissa ja jäi harmittavan lähelle MM-matkaa. Radalla kovinta vauhtia pitivät Åstrand ja Latvala, lähellä pikajuoksun Eurooppalaista huipputasoa.

Paskahuusia rakentamassa

Se hyysinrakennusprojekti hyppyrille ottikin vähä enempi aikaa kun kuvittelin. Kolme päivää sitä kahteen pekkaan napeerattiin. Ensimmäisenä päivänä se nousi kattokorkeuteen, toisena päivänä tehtiin katto ja kolmantena viimeisteltiin paikat. Nyt se on sitte maalia vailla, kuten huoltorakennuskin. Maalin aika on kai ensiviikolla.

Kuten arvata saattaa, rakentamassa on ollu kaksi Yarismiestä. Silloin myös kuljetukset on tehty, milläs muulla kuin Yariksella. Ensin se taipui tikaspuuautoksi ja sen jälkeen autossa oli pellikatto, sanan varsinaisessa merkityksessä. Hurjinta kuvaa ei tohdi tänne edes laittaa.

 

Tässä muutama vaihekuva hyysistä

Ja.. laitetaan se viimeinenki kuva tähän.... Kattopeltit pysy auton katolla kun Rampe piteli tiukasti narusta...

Vöyrinpäivillä

Nyt se on sitte loma! Ja sehän on hyvä aika harrastaa.

Sunnuntaina kävin kilpailemassa perinteisissä
Vöyrinpäivän kisoissa. Taisi pari vuotta jäädä väliin, kun ensin tuuli ja viimevuonna olin parantumassa äänen vieneestä kesäflunssasta.


Peruskuntokausi on sen verta vaiheessa, että en tuhlannut voimiani harjoitushyppyihin. Suoraansanottuna koekierros kyllä pelotti. Ja se ehkä näkyi jopa suorituksessa. Hyppy oli ainoastaan selviytymistarina jaloilleen alas. Koekierros ei ollut kovin lupaava - 24 metriä (K35).


Mutta sehän oli vasta koekierros. Ensimmäinen kisahyppy lensi jo 29 metriä ja toinen 30 metriä. Kilpailussa se riitti toiseen sijaan. Voiton vei Vöyrin oma poika Stefan Grannars, joka kilpailun jälkeen ilmoitti lopettavansa mäkihypyn. Harmi.




Melko hiostuttavan kisan jälkeen varusteet haisi... aika pahalle, ja puku ajautui pesukoneeseen kotona. Olihan se vain painava märkänä!








Tänään sitte aloitettiin hyppyrillä "ikuisuusprojekti" eli kuivakäymälän rakennus. Siitä on puhuttu jo ehkä aika kauan, mutta nyt se tulee. Mikään ei voi enää sitä pysäyttää!