lauantai 14. joulukuuta 2013

Ensimmäiset lumihypyt

Taivalkoskella ollaan. Suunnitelmat muuttu kuten aiemmin jo uumoilin. Tarkoitus oli lähtee perjantai aamulla tänne, mutta torstai iltana flunssa olo oli nii huono että päätin olla lähtemättä. Aamulla olo olikin paljon parempi ja onnistuin saamaan itseni Vöyrin ja Kokkolan "kyydityksiin". Majapaikkakin vaihtui täpötäydestä mökistä hotellihuoneeseen.

Aamulla päästiin mäkeen. Pienen tutustumisen jälkeen hyppy palasi "normaaliin tasoon" yllättävänki nopeasti. Mäessä oli kolme poikaa Seinäjoelta, pari Vöyriltä, yksi veteraani Kokkolasta (Kokkolan Veikot) ja muutama paikallinen junnu. Sen lisäksi venäläisiä veteraaneja ja junioreita.

Hyppysää oli mitä loistavin, joskin aika kylmä. Ensimmäisessä harjoituksessa pakkasta oli 19 astetta ja toiseen harjoitukseen pakkanen kiristy 22 asteeseen.Tuulenvireestä ei ollut tietoakaan ja mäet oli hyvässä kunnossa.

Iltapäivällä oli kevättalven HopeaSompa kisojen merkeissä pieni palaveri ja illalla maistuva ateria hotellilla ja päälle rentouttava sauna ja altailu.Nyt sitte keskitytään Uuno-elokuvaan ja valmistaudutaan huomisiin hyppyihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti