lauantai 26. huhtikuuta 2014

Pot-pot-potkut sain

Melkein yhdeksän vuotta tuli täyteen nykyisessä työssä. Viime torstaina tilanne oli se, että konkurssi astui voimaan ja kaksi viikkoa töitä jäljellä. Ensitöikseen jaettiin irtisanomispaperit.

Tässä sitä ollaan nyt työtön työnhakija ja työnhaku päällä. Tarjolla olis puutekniikan insinööri yhdeksän vuoden työkokemuksella kalustealalta. Jos jollakulla on jotain vinkkiä tarjota nii pelkkänä korvana ollaan!
Karijoella oli tänään markkinat. Oli aika äkkiä kierretty ne pippalot. Kirjastossa kävin samalla. Oli oikein aitiopaikalla tällänen kirja:

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Pitkästä aikaa pultut purus!

Tuhkauurna lemmikille. "Lehto"


Kaikenlaisia urheilujuttuja on vireillä, mutta puhutaampa välillä taas puutöistä. Kun sai ton käden käyttökuntoon, pääsi taas verstaallekkin saahaamaan, höyläämään ja jyrsimään. Tuloksena syntyi uusi lemmikkiuurna - "Lehto", jonka malli on päässä ollut jo hetkestä aikaa. Iha kiva siitä tuli ihan konkreettisena esineenäkin. Samalla selvis ettei sitä voi vielä kenellekkään myydä, kun uutta materiaalia saa vasta toukokuun lopulla! Luultavasti selvisin säikähdyksellä. Toivottavasti jatkossa sujuu sutjakammin. Kyse on siis yksisauvaisesta koivuliimapuusta. Sormijatkettua olis kyllä tyrkyllä mut onko se sitte komiaa?

Täydentelin siinä sitte vähän huvenneita varastojakin. Samalla sain testattua "uutta" nauhahiomakonetta. Ero työn määrässä oli kuin yöllä ja päivällä, kun hiomapinta-ala moninkertaistui!







maanantai 7. huhtikuuta 2014

Kohti kevättä

Villach, Itävalta
Ei voi sanoa että talvi olisi ohi, kun sitä ei oikein koskaan tullutkaan. Kaikella lailla erikoinen se joka tapauksessa oli. Tammikuussa aloitettiin mäkikoulu muovilta, kävin pariin otteeseen Taivalkoskella hyppäämässä lumella. MM-kisat Romaniassa lähestyi ja kotimäessä ei ollut lunta. Sitten MM-kisat peruttiin, tänne tuli talvi. Muutama hyppy kotimäestä, kaatuminen ja käsi käärössä kevääseen. Nyt se on muuten jo kokolailla kunnossa ranteen osalta. Olkapäätä täytyy vielä tutkia.

Nyt täälä on jo kovin keväinen keli. Kaikenlaista urheilujuttua ja tapahtumaa on jo tulossa ja suunnitteilla.
Kesän suurin tapahtuma taitaa olla Karijoen Maraton, jonka järjestelyihin otan osaa. Nyt on kuitenkin tullut houkutuksia myös mäkihypyn osalta. Kun talven kisat peruuntui, on suomen veteraaneissa ajateltu suunnata lentokoneen nokka kesäkisoihin Villachiin, Itävaltaan. Empä tiedä mitä sen asian kanssa tekis. Toki ei vielä ole selvää miten sielä edes kilpaillaan. Ajankohta on syyskuussa... Saapa nähärä!