sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kesäkuntoon



Kesää ei näy. Aurinko paistaa, mutta lämpömittari ei kohoa. Lisäksi puut heiluu vaakatasossa. Vapun jälkeen sain jonku taudin. Ääni katosi ja olin lähes viikon puhumatta. Sitten se alkoi palautua ja paranikin kolmen päivän ajan. Siihen se sitten jäi. Nyt viisi viikkoa Vapun jälkeen ääni edelleen vähän hukassa, mutta muuten tauti selätetty. Antibioottikuurikin oli, hirveä yskä, pari kertaa yskän mukana oksensinkin. Eipä ole tehnyt mieli kuntoilla.

Tänä aamuna tuntui pitkästä aikaa taas hyvälle, kun lihakset olivat hieman kipeät eilisestä kahvakuulauksesta. Aiemmin viikolla olin jo pelailemassa pesäpalloa, ja nyt sekin jo onnistui. Viimekesänä ei murtuneen ranteen jäljiltä heittäminen sujunutkaan.